tiistai 31. joulukuuta 2019

#Hyvinpitelysukat -tarina

Hyvinpitelysukat valloittaa maailmaa. Sukkapareja on lähetetty ympäri Suomen, jopa ulkomaillekin. Ohessa tarina sukista, joka on koskettanut suuresti itseänikin.

Sain viestin: "Hei. Hain #hyvinpitelysukka paketin äidilleni 16.10 Äiti jaksoi katsella ja hypistellä lankoja ja mallia, ollessaan hoidossa. Äiti nukkui ikiuneen 26.10 ja sukat jäi mun tehtäväksi. Lupaan hyvinpidellä ne ja jokaisen silmukan kohtaan itken ikävääni. Se paketti toi paljon iloa äitin viimeisiin päiviin."

Tarina liikutti minua, joten kysyin lupaa julkaista tarina blogiini. Sovimme, että julkaistaan tämä sitten, kun sukat on valmiit.

Marraskuussa viesteihin saapui nämä kauniit sukkakuvat:



Kiitos tarinasta ja toivon todella, että nämä #hyvinpitelysukat on lohduttaneet menetyksen matkalla.

maanantai 21. lokakuuta 2019

Neulo pullopaita

Pullopaitaidea syntyi kaverini toiveesta muutama joulu takaperin. Oli joulunalusaika ja hän oli nähnyt kuvan jouluisista pullokoristeista. Kuva koristeista lähetettiin minulle ja kysyttiin onnistuisiko tehdä tälläiset.

Näitä tehdessä ajattelin, että nämä sopii mihin vain juhlaan tai kotiin koristeeksi, syntymäpäiväsankarille lempipaitakuosina..taivas rajana!

Pullopaita on oiva keino kokeilla uusia neulepintoja, pitsejä, omia neuloksia, kirjontakuvia, lankoja ja puikkoja sillä tämä ei tarvitse paria. Mikä huippuidea käyttää jämälankakerät pullopaitaan ja mitä parasta, tälle ei tarvitse tehdä paria ellet halua!

Pullopaita neulotaan suljettuna neuleena joko sukkapuikoilla tai pyöröpuikoilla.
Nyt on hyvä kokeilla, mitkä puikot sopii kullekin langalle.
Miten neule muuttuu, jos tekeekin normaalia isommilla puikoilla ja kuinka tiivis neulos tuleekaan ohuemmilla puikoilla.

Itse aloitan pullopaidan alhaalta resorista. Silmukoiden määrä määräytyy puettavan pullon koosta.  Pieni joustinneulos alkuun estää paitaa rullautumasta, toisaalta rullautuva alaosa voi olla myöskin kaunis yksityiskohta.

Joustinneuleena voi olla esim 1o 1n neulos tai 2o 2n on perinteiset joustinneuleet. Muutama kierros riittää, mutta myös korkea joustinosa voi olla paidassa sievä.

Pullosta riippuen on puikoilla 8-12 silmukkaa/per puikko (4 puikkoa).
Resorin jälkeen voit neuloa haluttua mallia, kokeilla uusia kuvioita ja värejä.
Neulo haluttua neulosta tällä aloitetulla silmukkamäärällä.
Kun pullon kaula on lähellä, kavenna monta silmukkaa neulomalla 2 yhteen. Kaula-aukkoon on kiva tehdä esim joustinneule poolokaulus.

Kuvassa malli #hyvinpitelysukkien kaaviosta. Tässä oiva kuvio kokeiltavaksi pullopaitaan. Tässä kohtaa ei pitkät langanjuoksut haittaa ketään ja nyt voi kokeilla tikapuumenetelmääkin menettemättä hermoja. Tikapuutekniikka sanallisesti selitettynä

tiistai 15. lokakuuta 2019

Vinkki Poutaneulos tikapuu

#Hyvinpitelysukat valtaa sydämiä sydämin. Toisaalta malli aiheuttaa solmuja ja haasteita. Kuvio on haasteellinen pitkien langanjuoksujen vuoksi.

Jotta sukka ei kiristäisi, langankierto ei kuultaisi väärästä kohtaa läpi ja jotta taustalangat pysyisi suurinpiirtein kuosissa, on hyvä tutustua ns. Tikapuutekniikkaan.

Seinäjoen käsityömessuilla opastin väkeä tikapuuneulokseen ja tässä lyhyt oppimäärä Poutaneuloksen tikapuutekniikasta. Olen tuunannut tekniikasta itselle passelin. Variaatioita varmasti löytyy ja löydät varmasti oman tyylin.

Itselle tikapuutekniikka on tukisilmukoiden tekoa. Se on lisäsilmukka, joka luodaan taustalangasta
Tukisilmukka tehdään kohdassa, jossa ennen tein langankierron.

Tukisilmukka on neuleessa oleva lisäsilmukka, joka jää neuleen nurjalle puolelle. Jos tukisilmukat tehdään  säännöllisesti, tulee taakse tikapuumainen kuvio. Se on neulos, joka joustaa. Tukisilmukkaneuloskohta on normaalineulosta paksumpaa.

Kun kirjoneuleessa, jossa 2 eri väriä, on yli 4 silmulan langanjuoksuväli, teen seuraavasti;

Neulon 3-4silmukkaa normaalisti kirjoneuleen mukaisesti.

APUSILMUKAN TEKOkohdassa siirrän silloisen neulevärilangan työn eteen ja neulon taustalangasta silmukan joko luoden uuden silmukan taustalangasta
tai poimien neuloksen takaa langanjuoksun, josta neulon nurjan. Älä tee kireää.
Edessä oleva lanka takaisin paikoilleen.

Teen lisäsilmukoita tarvittaessa neulekuviosta riippuen.

Toisella kierroksella tukisilmukan kohdalla teen joko
A) silloinen neulevärilanka eteen, neulon tukisilmukan taustalangalla nurjaksi.

B) Ei tarvetta tukisilmukalle, kuvio muuttui ja langanjuoksu erilainen-> neulon tukisilmukan oikein yhteen tukisilmukan jälkeisen perussilmukan kanssa pääneulevärillä, jolloin tukisilmukka poistuu puikolta.

Lisään tähän kuvat ja teen videon pätkän myöhemmin. Osa saattoi saada jo tästä kiinni.

Kokeilemalla hoksaat tämän jutun jujun.

Facebookista löytyy iloinen Poutaneulos ryhmä, jossa tsempataan ja autetaan neulehaasteissa eteenpäin. Tervetuloa mukaan.


maanantai 30. syyskuuta 2019

#30 #Hyvinpitelysukat

Nämä sukat pitäisi olla #hyvinpitelysukat #4, mutta hyvin erityisestä syystä #30 valikoitui numeroksi.
#30 Hyvinpitelysukkien saaja saa nämä käsityöteokseni vasta jouluna tämän tarinan kera.

Tämä blogitarina on kirjoitettu syyskuussa ja nimenomaan nämä hyvinpitelyt on se juttu, josta koko idea tarinoista ja hyvinpitelysukista syttyi ja syntyi. En ajatellut sydänkuosin jussipaitateemalla sytyttävän, mutta juuri niin se teki. Laajasti ja syvästi. Lyhyessä aikaa tällä mallilla ollaan hurmattu, kiitetty ja rakastettu sekä lähetetty eteläpohjalaisia terveisiä

Suuri kiitos hänelle, joka lähestyi välittömästi viestittäen, minun omat
#Hyvinpitelysukat facebookissa nähtyään. Ei ollut kahta sanaa, nämä sukat kuuluu eräälle erityiselle.

Nämä sukat sisältää paljon ja mielettömästi.
Suuria tunteita, jotka jo neuloessa on tuntunut rinta-alassa.
Olen pyyhkinyt monien eri tunteiden synnyttämiä kyyneleitä poskilta,
naurahdellut, kokenut suurta epätoivoa ja helpotusta,
yksinäisyyttä ja stressiä kaikesta kiireestä,
jotka olen taittanut silmukoihin helpotuksena, kiitollisuutena ja niin monina hyvinä tunteina, mitä nyt neuloessa voin vaan kokea.

Ympärilläni tuntuu karhumainen halaus, kiitollisuuden kyyneleet, ahdistus on saatu purkaa pois kuin väärin tehdystä neuleesta keritään kertaalleen silmukoista kihartunut villa keräksi takaisin.

Ystävyys on juuri sitä, mitä kestävä sukkalankakin. Se kestää ja kestää. On osa arkea ja hetkiä, kun haluaa lämmittävää lohtua varpaihin. On kulumia, jotka joko kuuluu sukan olemukseen tai sitten ne parsitaan kasaan. Yhtä rakkaita ne puhkikuluneetkin on.

Kiitos sukkien tuleva omistaja kaikesta.
Siitä, että olet.
Kiitos ajastasi, valmennuksista, roolimallina olemisesta ja siitä, että olet ollut vierellä tukemassa aikoina, jolloin kaikki muu on horjunut ympärillä. Olet ollut vuosia merkittävä ihminen useamman elämässä, niin lasten kuin aikuistenkin.

On ollut jotenkin hassua neuloa neuletta ihmisille, jota en henkilökohtaisesti tunne ollenkaan ja silti neuletyön edetessä tuntui siltä, kun tietäisin tasan tarkkaan, kuka nämä sukat saa omaksi.

Toivon todella näiden hyvien tunteiden tuntuvan hiusjuurissa ja sydänalassa saakka aina, kun pidät näitä #Hyvinpitelysukkia jalassa.
Olet tehnyt niin paljon hyvää, niin monen arjessa tukipilarina. nyt on Sinun aika ottaa vastaan hyvää.

Lahjasukka on kuvassa vasemmalla reunalla ja mukaan tuli kuvan ihana lapanen.

maanantai 23. syyskuuta 2019

#Hyvinpitelysukat #4

Tämän sukkaparin teko on sisältänyt paljon tunnetta ja tulkintaa, tangoja ja vuosien taakse vieviä iskelmähittejä. Jostain kumman syystä korvissani kaikuu myös eräs hyvin tarttuva ja herkästi syttyvä nauru.

Näiden sukkien omistaja on minulle THE tangokuningatar nro 1.
Olen ollut itse 6 vuotias, kun hänet kruunattiin kuningattareksi Seinäjoen tangomarkkinoilla. Kilpailua seurasin silloin mummolassa  ja koko sukuni oli Arjan kannattajia.

 Osasin ensimmäisten vinyylilevyjen kappaleet ulkoa ja kappale Enkelin silmin on kappale, jota lauloin kerran laivan karaokessa alakouluikäisenä.

Arja Korisevalla on 30-vuotis taiteilijajuhlavuosi ja sain mahdollisuuden olla osa tiimiä yhden konserttipäivän verran Oulussa.

Arja kiertää tänä syksynä konserttisaleja yhdessä kokkolalaisen tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevan kanssa. Kiertue päättyy lokakuun 5.pv Turussa. Konsertti on ainutlaatuinen ja vaikka itse olen muutaman kerran kuullut Arjan ja Guardia Nuevan yhteistyön tuottamia konsertteja, on tämä yksi mieleenpainuvimmista.

Pari päivää ennen Oulun konserttia tajusin, #hyvinpitelysukat on tehtävä ehdottomasti tälle suosikkikuninkaalliselle, jota olen koko ikäni jollain tavalla fanittanut.
 Neuloin näitä sukkia nopemmin mitä koskaan syvää kiitollisuutta tuntien. Täytyy tunnustaa, kädet oli todella kipeät sormista seuraavana päivänä.

Toivon, että nämä #hyvinpitelysukat pitää jalkasi lämpimänä ja että ne tuo edes pienen osan sitä iloa sinulle, mitä me kuulijat ja fanit saamme sinulta. Sukissa on rakkautta musiikkiin ja hyviä myöteisiä ajatuksia, joita toivon elämääsi jatkossakin.

En kiireen vuoksi ehtinyt viimeistelemään sukkia vaan sukat putosi puikoilta lähes suoraan Arjan syliin. Jännitin sukkien antoa siinä konserttia seuratessa ja toivoin, että ehtisin niistä jotakin sanomaan. Onneksi kirjoitin #hyvinpitelysukkien tarinan kirjeseen, sillä ei siinä sukkien antohetkessä ehtinyt muuta kuin jännittää ehtiikö paluukyytiin ajoissa.

Onnea Arja ja suuret kiitokset tähän astisesta työstäsi. Konserttipäivänä arvotukseni työmoraaliasi kohtaan nousi entisestään. Miten tarkka ja suuri työ taustalla pöhiseekään! Huippuihana tiimi toimii taustalla tarkasti, oli ilo kokea ja olla pieni osa sitä itsekin.

Kiitos Arja!



Suosittelen suuresti, koe juhlavuotiskonsertti ja tue artistin työtä osallistumalla ja ostamalla levyjä. Artistit elää sillä, että heitä tullaan katsomaan ja kuulemaan. Sellaisella hyvinpitelyllä sinäkin kannatat ja tuet taiteilijoiden työtä.
Arjan seuraavat konsertit ja keikat löydät täältä!


#Hyvinpitelysukat #4 #arjakoriseva #kiitosarja


#Hyvinpitelysukat-ohjekaavio kertauksen vuoksi tässä:
Kuvassa pienemmän sukan kuvio eli 12s/puikko. Lisää molempiin reunoihin yksi silmukka, jos teet isompaa kokoa, jolloin silmukkamääränä 14silmukkaa/puikko.




lauantai 14. syyskuuta 2019

#2 #3 Hyvinpitelysukat

Tähän tarinaan kuuluu #hyvinpitelysukat #2 sekä #3, kaksi sydämellistä sukkaparia.  Nämä ovat häälahjaksi tuoreelle avioparille, joten näiden sukkien yhteinen elämä on alkanut jo neulontavaiheessa.

Toivon tämän sukkaparivaljakon kulkevan rinnakkain samaan suuntaan kulkien.  Retkillä kumisaappaiden uumenissa, viilenevissä öissä kärjet toisiaan koskettaen, hyvinä päivinä arkeen kuuluen ja lohtuna kylmien varpaiden.

Nämä sukat on tehty nopealla varoajalla, mutta tiesin, nämä oli ehdottomasti tehtävä.




Pyrin tekemään nämä sukkaparit samoista lankakeristä ja samoilla puikoilla.
Harmaa kerä ei täysin riittänyt näihin kaikkiin, viimeiseen sukkaan piti ottaa tuliterä kerä käyttöön.

Tähän duoon tuli alkup. sydämen kuviosta poiketen suurempi sydän(1.kr exrtaa sydämen leveintä kohtaa).

Päättelin langanpäät yhtäaikaa ja viimeistelyynkin asetin sukat saman kostean liinan alle.

Olkoon näiden #hyvinpitelysukat- sukkaparien elo rakkauden täyteinen.

torstai 12. syyskuuta 2019

1. #Hyvinpitelysukat

Nämä sukat on ensimmäiset laatuaan.
Ne valmistui neulojalle itselleen, sillä hyvinpitelyssä tärkeintä on huolehtia ensin itsestä.

Sukat muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on pitää omat varpaat lämpimänä ennen kuin voi lämmittää toisia.

Sukat toivoo olevansa esikuvana tuleville lukuisille hyvinpitelysukille ja muille käsitöille ja olla esimerkkinä siitä, että hyvällä saadaan lisää hyvää aikaan.

maanantai 9. syyskuuta 2019

#Hyvinpitelysukat OHJE!


Seinäjoen kaupunki haastoi kesällä 2019 kaikki #hyvinpitelykampanjaan, jossa arvottiin rakkausjussipaita uudella kuosilla. Tuttu pohjalaispaita oli saanut salmiakkikuvion sijasta sydämiä.
Kun näin sydän kuosin pikselimallisena, ruutupiirroksena erilaisissa mainoksissa, jäi mieleeni kytemään ajatus kokeilla tätä mallia itse.

Haaveenani oli voittaa kyseinen hyvinpitely, rakkausjussipaita, mutta joku toinen onnekas sen sitten sai. Kun lankavarastoistani osui käsiini harmaa ja murrettu punainen, oli aikani koittanut. Kokeilin jäljentää jussipaidan kuviot näihin simppeleihin sukkiin. 

Neulominen on ollut intohimoni useamman vuoden, joten jussipaitasydämen leveys ei tuottanut paljoa päänvaivaa. Ensimmäiseen sukkaani kokeilin perus langan pujottelua, mutta sen ansiosta sydämen kohdalle tuli tiukka kohta. Toisessa sukassa kokeilin tikapuutekniikkaa, jonka ansiosta nilkkaosa on lämpöisempi, pehmeämpi, joustavampi ja sydänkuvio nousee hivenen sileästä neuleesta.

Kun julkaisin kuvat sukistani, herätti se suurta suosiota. Kysyin puskaradiossa, kelle tälläiset pitäisi ehdottomasti neuloa ja tällä hetkellä aiheen alla on satakunta ehdotusta. Valitettavasti oma kapasiteetti ei riitä millään neuloa jokaiselle halukkaalle sukkia, mutta toivottavasti näistä ohjeista olisi apua niille, jotka osaavat itse neuloa tai jotka voisivat vinkata jollekulle neuletaitoiselle tästä seuraavaa projektia. 

Oma haaveeni olisi, että #Hyvipitelysukat sisältäisi tunnetta, rakkautta, kiitosta ja kaikkea sellaista hyvää, mitä joko haluaisit itse saada tai mitä haluaisit itse ehdottomasti jakaa jollekulle erityiselle.
Jos ja kun saat sukkasi valmiiksi, toivon suuresti, että se löytyisi jollain tapaa jostain somekanavalta: #hyvinpitelysukat

Minä olen neulemallin jäljentäjä ja ohjeen puhtaaksi kirjoittaja Taija Purola ja toivon saavani tällä sukkamallilla paljon onnea, iloa ja hyvinpitelyä aikaan.




#Hyvinpitelysukat
suunnitellut Taija Purola

OHJE: Sukkiin tarvitset Novita 7velj., kaupunki kivijalka- paksuista lankaa 2 eri sävyä
1 kerä harmaa
1 kerä murrettu punainen

Puikkoina 3-3,5 koon sukkapuikot tai käsialan mukaan

Koko: 36-38 ja  (40-45)
Luo 12(14)silmukkaa per puikko

Joustinneule: 1 oikein 1n , tee resoria vähintään 6kerrosta

Aloita sileä neule. Itseasiassa sukkakuvasta näkyy rivien ohjeistus
2 punaista
2 harmaata
3 punaista
2 harmaata.

Sydänkuvion kaavion alla.
(Lisää kaavioon +2silmukkaa, jos teet 14s/puikko. Sydämen muoto ei muutu, mutta sydämien väli kasvaa).

3punaista
2 harmaata
1 punainen
1 harmaa

Aloita kantalappu oman perusohjeen mukaisesti 1. ja 4. puikon silmukat yhdistäen.
24 (28)kerrosta, nurjalla puolella neuloen joka toisen silmukan > vahvennettu kantalappu.
Kavennuksissa jaa silmukat 8-8-8 (9-10-9) kavenna sivujen silmukat niin, että keskelle jää 8(10).

Loppu sukka normaalin perussukan ohjeen mukaisesti sileänä neuleena.